Nuorisoasumisen edunvalvoja
Asunnon hakijalle
NAL Hämeenlinnan seutu ry on v. 1998 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, joka toimii nuorten asumisen tukijana Hämeenlinnan seudulla. Yhdistys rakentaa ja vuokraa asuntoja itsenäistyville nuorille ja tarjoaa asumisohjausta- ja valmennusta. Vuokralaisille on tarjolla myös asukastoimintaa.
Asumisohjausta ja -valmennusta
Osa asukkaistamme kokee arjen haasteet suurempina ja heille onkin tarjolla erityisiä tukimuotoja. Asumisohjauksessa perehdytämme asukkaan kaikkiin niihin asioihin, mitä yksin asuessa pitää ottaa huomioon. Asukkaan halutessa säännöllisempää tukea, hänen kanssaan voidaan sopia asumisvalmennuksesta määräajaksi.
Hyvinvointialueiden ostamana tuetun asumisen palveluiden myyminen on mahdollista, mutta päätöksen palveluiden ostamisesta tekee hyvinvointialueen vastuuhenkilö, esimerkiksi sosiaalityöntekijä asiakkaan tuen tarpeen perusteella . Tuetun asumisen palveluilla tarkoitetaan kokonaisvaltaista tukipakettia, joka räätälöidään aina yksilön tarpeiden mukaan varmistamaan itsenäisen asumisen onnistumisen. Tuki toteutetaan yhdessä moniammatillisten verkostojemme kanssa.
Asuntokohteet
Asuntomme sijaitsevat viidessä eri kohteessa eri puolilla kaupunkia. Asunnot näissä ovat pääosin yksiöitä ja kaksioita, jotka on suunniteltu nuoren asujan tarpeita ajatellen ja rakennettu vuosien 2002 – 2015 välisenä aikana. Asuintalomme sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien lähellä. Löydät tarkemmat tiedot, asuntojen koot, hinnat ja pohjapiirrokset, kaikista kohteistamme alasivuilta.
Hae nuorisoasuntoa
Asunnot on tarkoitettu 18 – 29 -vuotiaille nuorille aikuisille. Noudatamme asukasvalinnoissa Aran asukasvalintaohjeita. Valinnat tehdään hakemusten ja haastattelujen perusteella. Lue lisää hakemisesta.
Apua asukkaan arkeen
Kun tulet hyväksytyksi, neuvomme tarvittaessa kaikissa muuttoon liittyvissä asioissa. Asukkaalle -alasivuilta löydät lisätietoja monista asumiseen liittyvästä aiheesta esim. asukastoiminnasta, vuokran maksamisesta, kodin kunnossapidosta, järjestyssäännöistä, asumisrauhasta ja ympäristöasioista. Vikailmoitukset -osiosta löydät linkit sähköisiin lomakkeisiin, joilla voit ilmoittaa asunnossasi ilmenneestä teknisestä viasta. Löydät apua myös poismuuton järjestelyihin: mitä pitää ilmoittaa ja minne.
HAMKin järjestöpäivässä 2026 @nalriihimaki Nina ja @katu2.0_hanke kanssa. Loppuun teemapaja kokemustaustaisuuden hyödyntämisestä työparityöskentelyssä.
Millaista se hyvä sidosryhmäyhteistyö sitten on? Ainakin tällaisia asioita yhteistyökumppanit nostivat esiin meidän kohdallamme.
Hyvässäkin sidosryhmäyhteistyössä on oltava jokin syy, miksi yhteistyötä halutaan tehdä ja mitä asiakkaiden katsotaan yhteistyökumppanilta saavan.
Sidosryhmäpalautteessa kysyttiin mm., "miksi olet ohjannut asiakkaita NAL Hämeenlinnan seutu ry:lle?" Kuvassa joitakin vastauksia.
Mikä saa nuoren aikuisen valitsemaan nuorisoasuntoyhdistyksen vuokra-asunnon, paitsi tietysti kelpo asunnot. Löydät meidän vapaat ja vapautuvat asunnot profiilimme linkeistä.
Kuvassa joitakin kommentteja, miksi asukkaamme ovat hakeneet meiltä asuntoa ja mitä eroa meissä on muihin vuokra-asuntoihin nähden.
Meillä inhimillinen ja joustava asiakaspalvelu on olennainen osa asiakastyötä.
Hyvät suhteet asiakkaisiin auttavat myös niiden hankalien asioiden puheeksi ottamista ja käsittelyä, tavoitteena tulee aina olla nuoren asuminen onnistuminen ja turvaaminen.
Vuokra-asukaskin pystyy vaikuttamaan halutessaan esimerkiksi talon viihtyvyyteen. Myös vuokran hintaan asukas voi vaikuttaa esimerkiksi huolehtimalla asunnon hyvästä hoidosta jolloin asunnot ovat pitkä-ikäisiä, ilmoittamalla havaitsemistaan vioista nopeasti, kunnioittamalla yleisten tilojen siisteyttä ja olemalla taloudellinen vedenkäyttäjä/välttämällä kylmällä ilmalla liikaa tuuletusta.
Viestintä on olennainen osa asukkaidemme vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuuden kokemusta. Avoimella tiedotuksella varmistamme, että olemme samassa veneessä.
Meidän asukkaamme jättivät ahkerasti kommentteja siitä, millaista yhteistyö meidän kanssa oikein on.
Hyvältähän se tuntuu saada positiivista palautetta ja suunnitelmana on jatkaa samaan malliin, tehdä vastavuoroista hyvää yhteistyötä asukkaidemme kanssa.
Monet asukkaistamme vastasivat esittämäämme kysymykseen "Mitä hyötyä yhdistyksen toiminnasta mielestäsi on?" Tässä osa vastauksista.
Jos olet nuori tai lähipiirissäsi on nuori, joka hyötyisi yhdistyksen asumisohjauksesta tai vuokra-asunnoista, tutustu tarkemmin nettisivullamme.
Ajankohtaista
NAL-laatuleima
NAL Hämeenlinnan seutu ry:lle on myönnetty 5.10.2023 NAL-laatuleima vuosiksi 2023 – 2025. NAL:n valtakunnallinen laatujärjestelmä pyrkii toiminnan systemaattiseen kehittämiseen sekä toisilta oppimiseen. Yhdessä muotoillut laatukriteerit määrittävät toiminnan sisältöä, dokumentointia, asiakastyytyväisyyttä sekä tuloksia ja vaikutuksia. NAL-laatuleima myönnetään vertaisauditoinnin perusteella organisaatiolle, joka toiminnassaan toteuttaa laatujärjestelmän kriteerit.
Jaakko Vesterberg
toiminnanjohtaja, toimitusjohtaja, isännöitsijä
puh. 040 869 6339
Ansa Waldén
asumisohjaaja (asumisohjaus, asumisvalmennus)
puh. 050 373 9954
JSM-Kiinteistöhuolto Oy
Kiinteistöjen huoltomiesten suorat numerot kiinteistöjen huoltotiedotteissa.
Päivystysnumero klo 16 jälkeen 040 617 3656.
Ovenavausmaksu päivystysaikana 35 €.